Aikido, taistelulaji?

"Aikido on taistelulaji! Ennenkaikkea taistelulaji:" Tämän perustelun on kuullut jokainen aikidoa harjoitellut. Lause heitetään usein todistamaan jotain syytä miksi juuri näin harjoitellaan, eikä toisin. Kadotamme kuulemma alkuperäisen aikidon idean mikäli emme harjoittele sitä ennenkaikkea taistelutaitona. Mitä taistelulaji takoittaa? Onko aikido taistelulaji?

Taistelutaito on taito taistella. Taistelija pyrkii silloin olemaan mahdollisimman etevä kamppailutilanteessa. Aina on hyökkääjä, jota vastaan puolustaudutaan. Harjoitellaan siis tekniikoita mahdollisimman tarkasti ja hiotaan ne mahdollisimman täydellisiksi, jotta tositilanteessa oltaisiin loistavia taistelijoita. Mutta mitä ihmettä! Aikidon perustajan mukaan aikidossa ei taistella ollenkaan. Se ei kuulunut Ueshiban mielestä aikidoon lainkaan. Hänen mielestään se, joka taistelee on jo hävinnyt. Ueshiba kysyykin ihmeissään: "kuinka te voitte hävitä taistelun, jos te ette taistele?" Ueshiban lauseissa ei missään korosteta taistelua, eikä sen taidon oppimista. Sitävastoin, O-sensei puhui aina rakkaudesta, ja että aikido on väline tuoda rauha maailmaan ja lopettaa taistelut.

Sana budo tarkoittaa keihään pysäyttämistä. Se ei tarkoita taistelua, vaan taistelun lopettamista. Samoin aikido jo sanana tarkoittaa kaikkea muuta kuin taistelua: harmonisen voiman tie, tai kuten Ueshiba usein käänsi: rakkauden voiman tie.

Mikäli harjoittelemme taistelua, harjoittelemme miltei ainoastaan tekniikkaa. Aikidosta tulee silloin totuus, jonka voi saavuttaa vain kovalla aikidon harjoittelulla. Mutta taas täytyy kummastella Ueshibaa, jonka mukaan eräässä treenissä ainoa, joka harjoitteli aikidoa oli mies, joka ystävällisesti auttoi uutta tulokasta tatamin sivussa. Ueshiban mielestä ei kukaan niistä, jotka hioivat keskenään tekniikkaa harjoitellut aikidoa lainkaan. Olisiko ollut niin että muut harjoittelivat taistelutaitoja, yhden hioen itsessään olevaa ystävällisyyttä?

Voisiko tästä tapauksesta päätellä jotain? Olisiko aikido sittenkin kaikkea muuta kuin taistelulaji. Olisiko oikeampi ilmaisu taistelun lopettamisen laji, tai paremminkin ystävyyslaji, tai entäpä rakkauslaji. Emme siis opettelisikaan taistelua, vaan ainoastaan ystävällisyyttä ja rakkautta. Muuttuisiko harjoittelumme idea? Dojolla harjoittelisimme siis aitoa rakkautta ja ystävällisyyttä niitä kohtaan, jotka meitä, tai maailmaa vastaan hyökkäävät. Emme opettelisi torjumaan hyökkäyksiä, vaan opettelisimme hyväksymään niitä ja ottamaan ne vastaan pehmeästi rauhaa tuoden. Emme hioisikaan enää pelkkää tekniikkaa, vaan tarkastelisimme kokonaisvaltaisesti käytöstämme kaikkia kohtaan. Harjoittelisimme tapoja ja asenteita joilla saisimme aikaan rauhaa ja ystävyyttä ihmisten kesken.

Tulisiko harjoittelustamme silloin myös henkisen kasvun tie, aikidosta väline, jonka avulla toisimme esiin sen miten henkisesti olemme kasvaneet. Mitä jos todellakin harjoittaisimme sitten tätä rakkauslajia kaikessa käytöksessämme kaikkia kohtaan kaikissa tilanteissa kaikkialla.

Mitä jos unohtaisimme koko taistelun ja keskittyisimme todellakin vain ja ainoastaan rauhaan, rakkauteen ja ystävällisyyteen. Harjoittelisimmeko silloin aikidoa?